Kirja-arvostelu: Itä-Karjalan kysymys -kansallisen laajennusohjelman synty ja sen toteuttamisyritykset Suomen ulkopolitiikassa vuosina 1918-1920, Mauno Jääskeläinen, WSOY 1961.
Mauno Jääskeläinen käy teoksessaan Itä-Karjalan kysymys läpi Suomen ulkopolitiikkaa ja miten Suomi tavoitteli ulkopolitiikalla ja sotajoukkoja varustamalla Itä-Karjalan liittämistä Suomeen itsenäistymisen jälkeen.
Jääskeläinen aloittaa käymällä läpi suomalaisen nationalismin kehitystä 1800-luvulla ja miten Suomen suuriruhtinaskunnan ulkopuolisesta suomensukuisten asuttamasta Itä-Karjalasta tuli kansallismielisten tavoittelun kohde.
Jääskeläinen tuo ilmi, että Itä-Karjala oli kulttuurillisesti sen verran erillään Suomesta, että suomalainen kansallisaate ei levinnyt sinne voimalla. Tämä heikompi yhteys itäkarjalaisten ja suomalaisten välillä oli Jääskeläisen teoksen perusteella yksi keskeinen syy, miksi itäkarjalaiset eivät niin innoissaan olleet liittymässä Suomeen vuosina 1918-20, kun siihen oli mahdollisuus.
Jääskeläinen selostaa Suomen ulkopolitiikkaa; ensin sen saksalaissuuntausta vapaussodan aikana jälkeen vuonna 1918. Valtionhoitaja Svinhufvudin ja pääministeri Paasikiven tavoite oli saada Suomeen saksalainen monarki, mieluiten Saksan keisarin poika prinssi Oskar, ja siten saada tuki Suomen aluevaatimuksille Itä-Karjalassa. Kuninkaaksi Suomeen oli lopulta päätymässä Hessenin prinssi Friedrich Karl ja Saksan tappio maailmansodassa teki lopulta Suomen saksalaissuuntauksen mahdottomaksi.
Seuraavaksi Suomi suuntautui kohti maailmansodan voittaneita länsiliittoutuneita Mannerheimin ja Itä-Karjalan Suomeen liittämistä kannattaneen Rudolf Holstin johdolla. Suurvaltapolitiikka tuolloin pyöri Venäjän sisällissodan ympärillä, jossa länsiliittoutuneet yrittivät tukea Venäjän valkoisia bolshevikkejä vastaan. Suomella oli pariin otteen mahdollisuus hyökätä Pietaria vastaan, mutta vapaussodasta toipuva Suomi ei tilaisuuteen tarttunut. Lopulta Suomi ei onnistunut saada tukea Itä-Karjalan liitokseen.
Jääskeläinen käsittelee heimosotia Itä-Karjalassa, mutta painopiste on enemmän ulkopolitiikassa kuin sotilaallisissa yksityiskohdissa. Paikallinen itäkarjalainen näkökulma ei tule Jääskeläisen teoksessa kovin vahvasti esille.
Lopulta vuonna 1920 sisällissodassa voittoisa Neuvosto-Venäjä miehittää myös Itä-Karjalan ja Suomi joutuu Tarton rauhanneuvotteluissa luopumaan kokonaan aluevaatimuksistaan Itä-Karjalassa saadakseen Petsamon ja yhteyden Jäämerelle. Jääskeläisen mukaan suomalaisten neuvotteluiden kokemattomuus tai Väinö Tannerin yhteydenpito venäläisiin neuvotteluihin ei ratkaissut Tarton rauhan tulosta, vaan Neuvosto-Venäjän sotilaallinen miehitys Itä-Karjalassa oli ratkaiseva.
Itä-Karjalan kysymys on hyvä esitys Suomen itsenäistymisen alun ulkopolitiikassa.
Kommentit
Lähetä kommentti