Kirja-arvostelu: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho

Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho I-II (The Rise and Fall of the Third Reich), William L. Shirer, Suomentanut Tapio hiisivaara, K. J. Gummerus osakeyhtiö 1962-63 Jyväskylä

William L. Shirer

Kun natsi-Saksa hävisi toisen maailmansodan ja Saksa miehitettiin, niin samalla vallattiin suuri määrä saksalaisia arkistoja ja sodan jälkeen natsipuolueen jäseniä ja sotilaita kuulusteltiin ja tuomittiin. Näiden arkistojen ja kuulustelupöytäkirjojen avulla amerikkalainen William Shirer lähti kirjoittamaan Kolmannen valtakunnan historiaa.

Shirer oli toimittaja, joka työskenteli ensin Euroopassa ja sitten natsi-Saksassa 1934-1940. Hän siis oli todistamassa natsi-Saksan elämää ja oli mm. paikan päällä seuraamassa Compiègen aselevon allekirjoittamissa 1940, jossa Hitler oli henkilökohtaisesti kostamassa Ranskalle Saksan tappiota ensimmäisessä maailmansodassa.

Vaikka kirjoittaminen tapahtui alle 20 vuotta toisen maailmansodan ja natsien kukistumisen jälkeen, nin Shirer koki, että saatavilla olevat kirjallinen ainesto ja hänen oma kokemuksensa natsi-Saksasta antavat perusteen kirjoittaa historiikin "tuoreeltaan".

Tämä tekee mielestäni teoksesta mielenkiintoisen nykylukijan silmissä. Natsi-Saksaa ja toista maailmansotaa on tutkittu paljon Shirerin teoksen jälkeen ja uutta tärkeää tietoa on tullut. Suurimpana esimerkkinä varmaan se, että britit paljastivat murtaneensa sodan aikana saksalaisten Enigma-koodin. (Toinen esimerkki on Adolf Eichmann, joka Shirerin kirjoittaessa kirjaa oli vielä kateissa, mutta oli saatu, kun kirjaa oltiin painamassa ja kirjan suomennoksen aikaan oli tuomittu ja hirtetty Israelissa.)

Mutta Shirer on elännyt sen ajan Euroopassa ja Saksassa ja todistanut osaa kirjan tapahtumia. Kirja ei ole tosin ole muistelmateos, vaan ensisijaisesti kirjallisiin lähteisiin perustuva historiateos. Mutta silti historiankirjoittajana Shirerillä on kokemusta ja asiantuntemusta, jota jälkipolvien historioitsijan on vaikea tai mahdoton saada. Esimerkkinä voi myös mainita, miten Shirer sai kirjoitustyössään apua Saksan maavoimien esikuntapäällikkönä vuosina 1938-42 toimineelta Franz Halderilta, joka sodan jälkeen auttoi amerikkalaisia historioitsijoita ja joka oli asemansa puolesta keskeinen suunnittelija Saksan sodan alkupuolen sotaoperaatioissa.

Sisällöltään kirja käy kronologisesti läpi Kolmannen valtakunnan nousun ja tuhon. Kirja alkaa Hitlerin varhaisten vaiheiden elämänkertana ja siirtyy sitten kuvailemaan, miten Hitler pyrki valtaan kansallissosialistisen puolueensa kanssa Weimarin tasavallassa. Ensin 1923 olutvallankaappausyrityksessä ja vuosia myöhemmin näennäisen laillisesti ja demoraattisesti.

Shirer käy läpi Hitlerin ideologista perustaa ja hyvä muistaa, että koska Hitler oli natsien ehdoton johtaja, hänen ideologiansa oli lopulta koko puolueen ja Saksan. Hitlerin rotuidelogioiden innoittajiksi mainitaan mm. Arthur de Gobinau ja Houston Stewart Chamberlain. Shirerin mukaan Hitlerin ideologian perustana oli saksalaisen rodun menestys, elintila idästä ja antisemitismi, joita hän myös johdonmukaisesti toteutti saatuan vallan. Talouspolitiikasta Hitler ei ollut kovin kiinnostunut, mutta hän laittoi kuriin puolueensa vasemmistolaisen siiven, kun se uhkasi natsipuolueen suhteita liike-elämän johtoon. Hilter myös ihaili Mussolinia ja käyttäytyi kunnioittavasti häntä kohtaan, jopa sen jälkeen, kun duce syrjäytettiin vallasta 1943. (Tosin Hitler salasi italialaisilta monet hänen yllätyshyökkäyksensä, mikä ärsytti Mussolinia suuresti.)

Shirer käy läpi perusteellisesti natsien valtaannousun 1933 ja miten Hitler vakiinnutti valtansa presidentti Hinderburgin kuoleman myötä 1934. Kuitenkin hän ei kovin paljoa kuvaa elämää kansallissosialistisessa Saksassa. Hän käy kuitenkin läpi, miten mm uskontokuntien asema käy tukalaksa ja miten ammattiyhdistysliike murskataan ja saksalainen työläinen tyytyy vaatimattomaan mutta täysin varmaan elantoon. Kovin syvää yhteiskuntanalyysiä kirjassa ei kuitenkaan ole.

Teoksen ehkä mielenkiintoisin kuvaus on, että asiakirjalähteiden avulla Shirer kuvaa varsin laajasti Hitlerin ulkopoliittisia voittoja aluelaajenuksia ennen sotaa, kuten Reininmaan demilitarisoinnin, Itävallan liittämisen, sudeettialueiden kriisin ja sen jälkeisen Tsekkoslovakian lopun sekä Puolan kriisin, joka johti toiseen maailmansotaan. Shirerin kuvauksen perusteella  Hitler oli määrätietoinen uhkapelaaja, joka uhkarohkeudellaan saavutti suuria voittoja ja aluelaajennuksia ilman sotatoimia.

Kuitenkin Hitlerin tavoitteena oli sota, jonka hän sai Puolan kriisissä. Shirer kutsuu Hitleriä useasti "kansallissosialistiseksi sotaherraksi", mikä kirjan perusteela on osuva kuvaus, sillä Hitler tosiaan henkilökohtaisesti päätti strategiasta ja sotatoimista ja Saksan asevoimien johtavat upseerit sitten toteuttivat Hitlerin visioita. Hitler ei juuri arvostanut upseereitaan, erityisesti maavoimien upseereita.

Kuten tiedetään, niin sodan alku sujui Saksan osalta voittoisasti. Ranskan valtauksen jälkeen Hitler oli manner-Euroopan valtias. Mutta tästä alkoivat myös ongelmat. Shirerin teoksen perusteella Saksalla ei ollut mitään strategiaa Englannin hoitelemiseksi, eikä Saksan merivoimilla ollut läheskään tarpeeksi aluksia haastamaan Englannin suurta laivastoa. Kun ilmavoimatkan eivät saaneet selvää voittoa, niin Saksalla ei ollut mahdollisuuksia tehdä maihinnousua tai saada Winston Churchillin johtamaa Englantia rauhaan. 

Hitler ei vaikuta ymmärtäneen englantilaisten mielenlaatua, eikä myöskään britti-imperiumia. Shirer nostaa yhdeksi Saksan ratkaisevaksi virheeksi, että Hitler ei panostanut tarpeeksi Suezin kanavan ja Maltan valtaamiseksi, mikä olisi ollut raskas isku britti-imperiumille.

Vuodesta 1941 tuli sitten ratkaiseva, kun Hitler ajaa Saksan sotaan sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen kanssa. Suurin syy Neuvostoliittoon hyökkäämisen epäonnistumiseen taisi olla, että saksalaiset aliarvioivat selvästi neuvostoliittolaisten sotilaallisen voiman sekä taistelutahdon. Sodanjulistus Yhdysvalloille Pearl Harborille oli teoksen mukaan seuraus huonosta diplamaattisesta koordinaatiosta saksalaisilta japanilaisten suhteen. 

Seuraavana vuonna tuli Stalingradin taistelu, jonka syynä olivat Hitlerin virhearviot ja jopa piittaamattomuus Volgalla ja Kaukasuksella. Shirer selostaa sodan kulkua tappioon saakka. 

Kirjan loppupuolella on luku, jossa kuvataan Saksan hallintoa vallatussa Euroopassa. Miehitysvalta oli raakaa. Shirer myös kuvaa, miten natsien tavoitteena oli orjuutta ja tuhota idän slaavilaiset kansat. Käsittelyssä on myös juutalaisten tuhoaminen, keskitysleirit ja Varsovan gheton taistelut. Shirer esittää eri arvioita juutalaisten uhrimäärästä, 4,5-6 miljoonaa. Sana holokausti ei esiinny teoksessa. 

Kautta teoksen Shirer käy läpi myös upseerien salaliittoja Hitleriä vastaan. Suurimmasta osasta niistä ei tule mitään, mutta heinäkuun 20. päivän murha- ja vallankaappausyritys 1944 oli lähimpänä. Tässä Shirer ihmettelee, miten suurin osa salaliittolaisista vatuloi toimettomana Berliinissä, kun Stauffenberg oli räjäyttänyt pommin Hitlerin päämajassa.

Sodan loppu on sekä Saksalle että Hitlerille romahduksen aikaan. Kirjan loppu käsittelee Hitlerin loppua bunkkerissaan ja tähän mennessä Hitleristä on tullut se raunio, jollaisena hänet Perikato-elokuvassa esitetään. 

Shirerin teos on perusteellinen esitelmä Hitlerin vallankäytöstä ja hänen valloituksistaan. Se auttaa ymmärtämään, millä logiikalla Hitler toimi. Shirerin suhtatuminen natsivaltakuntaan on hyvin kielteinen, mutta hän on omasta näkökulmastaan pyrkinyt rehelliseen esitykseen. Nykylukijalle Shirerin teos tarjoaa yhden näkökulman natsi-Saksaan. Toimittajana Shirer on sujuva kirjoittava. Toisen maailmansodan kuvauksena en kirjaa suosittelisi, koska kirja keskittyy lähinnä Saksan näkökulmaan ja tuoreemmassa kirjallisuudessa on paremmat tiedot käytössä.