Kenraali Wrangelin sisällissota

Kirja-arvostelu: Kenraali Wrangelin muistelmat (julkaistu 1928 venäjäksi), Pjotr Wrangel, suomentanut Simo J. Hämeen-Anttila ranskan kielestä

Pjotr Wrangel vuonna 1920

Pjotr Wrangel (1878-1928) oli venäläinen kenraali, jonka juuret olivat baltiansaksalaisesta aatelissuvusta (Tarkennus: Pjotrin suvun esi-isiä toimi Ruotsissa sotilaskomentajina ja heidän jälkeläinen muutti Venäjälle aikanaan.). Wrangel oli mukana ensimmäisessä maailmansodassa rintamakomentajana ja Venäjän sisällissodassa hän oli johtavia valkoisia kenraaleja ja viimeisenä bolsevikkeja taistelleen Etelä-Venäjän hallituksen johtaja. Sisällissodan jälkeen hän oli merkittävä valkoisten venäläisten johtohahmo maanpaossa.

Wrangelin muistelmat kertovat hänen kokemuksistaan maailmansodan loppupuolelta Venäjän molemmista vallankumouksista ja Venäjän sisällissodasta bolsevikkeja vastaan. 

Wrangel ja kaksi vallankumousta

Wrangelin muistelmien ensimmäinen osa alkaa loppuvuodesta 1916, jolloin Venäjä taisteli kolmatta vuotta maailmansodassa ja Wrangel toimi kasakkarykmentin komentajana. Venäjä oli kokenut kovia tappioita, mutta maa oli silti vielä täysivaltaisesti sodassa. Wrangelin rykmentissä oli kapteenina Roman von Ungern-Sternberg, joka myöhemmin sisällissodan melskeissä nousi Mongolian sotaherraksi ja piti itseään uudestisyntyneenä Tsingis-kaanina. 

Wrangelin kasakkarykmentti oli Venäjän kruununperijän osasto, ja rykmentin johtajan ominaisuudessa Wrangel pääsi viettämään aikaan keisariperheen luona ennen helmikuun vallankumousta, ja hän kirjoittaa heistä myönteisesti.

Monarkian kaatanut helmikuun vallankumous oli Wrangelille järkytys, eikä hän peittele inhoa, jota koki vallankumouksen tekijöitä kohtaan. Wrangelin mielestä liberaali väliaikaishallitus ei kyennyt johtamaan armeijaan, vaikka halusi jatkaa maailmansotaa. Wrangel kirjoittaa, miten monarkian kaatuminen vei Venäjän armeijalta moraalisen pohjan, sillä uskollisuudenvala oli vannottu keisarille. Hän myös paheksuu, miten huonomman aineksen annettiin villitä kansaa ja sotilaita rintaman takana. Näissä näkemyksistä tulee ilmi Wrangelin vanhoillinen maailmankatsomus. Mutta Wrangel arvostelee voimakkaasti vanhan järjestelmän virheitä.

Wrangel jatkoi rintamakomentajana helmikuun vallankumouksen jälkeen ja sai ylennyksiä uusiin tehtäviin, kunnes Lavr Kornilovin vallankaappausyrityksen jälkeen hän jätti armeijan ja lähti Krimille kotiinsa.

Wrangel oli siviilinä Krimillä, kun bolsevikit ottivat siellä vallan. Wrangel vangittiin bolsevikkien toimesta ja häntä kuulusteltiin. Lähellä oli, että hän ei venäläisenä kenraalina tullut tapetuksi. Wrangel kuvailee, miten bolsevikit tappoivat toistatuhatta vähemmän onnekasta ja heittivät ruumiin altaaseen. Wrangel eli bolsevikkien valvonnassa, kunnes saksalaiset tulivat ja ottivat Krimin valvontaansa alkuvuodesta 1918.

Sisällissodassa Kubanissa ja Volgalla

Vuonna 1918 sisällissodan rintamalinjat alkoivat muodostua punaisten bolsevikkien ja eri valkoisten osapuolten välillä.  Wrangel suuntasi valkoisten palvelukseen Pohjois-Kaukasukselle. Siellä hän tapasi kenraali Anton Denikin, jonka palvelukseen Wrangel asettui.

Valkoisten tavoite oli vapauttaa Pohjois-Kaukasia tukialueekseen bolsevikeilta. Wrangel kuvailee, miten sodan alku oli vaikea, kun valkoisilta puuttui niin miehiä kuin varusteita. mutta vähitellen valkoiset joukot alkoivat saavuttamaan menestystä ja onnistuivat saamaan haltuunsa Pohjois-Kaukasuksen ja Kubanin. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että Venäjän sisällissodassa ratsuväki oli jalkaväen ohella keskeinen aselaji.

Wrangel valittelee, miten valkoisten joukkojen moraali oli liian löysä ja paikallisen väestön ryöstely yleistä. Omissa joukko-osastoissaan Wrangel piti kuria ja kielsi ryöstelyn. Wrangel kuvaa sisällissotaa, jota käydään armottomasti. Wrangel kuvaa vapautettujen alueiden asukkaiden ilosta, kun bolsevikkien terrorista oli päästy eroon. Sodan luonteesta kertoo, että Wrangel kertoo, miten antoi ammuttaa yli 300 punaista upseeria ja aliupseeria, mutta otti halukkaat rivimiehet palvelukseensa.

Wrangel saavutti menestystä ja Denikin antoi hänelle keväällä 1919 tehtäväksi Tsaritsynin kaupungin valtaamisen (Tsaritsyniä kutsuttiin toisen maailmansodan aikaan Stalingradiksi). Wrangel onnistui huolimatta huolto-ongelmista kaupungin valtaamisesta, mikä oli merkittävä voitto valkoisille.

Denikin ja Wrangel paraatissa Tsaritsynissä

Loppuvuonna 1919 sisällissota kääntyi valkoisia vastaan. Valkoiset saavutti menestystä ja siitä huumaantunut Denikin otti tavoitteekseen Moskovan valtaamisen. Wrangel kirjoittaa, miten hän varoitti Denikiniä, että ei pitäisi edetä liian pitkälle, ilman että jo vapautettujen alueiden uskollisuutta varmistettaisiin. Sotajoukkojen ryöstely ja maaomistuskysymys veivät valkoisilta talonpoikien tuen. Wrangelin mielestä valkoisten olisi pitänyt muodostaa yhteys Siperiassa taisteleviin amiraali Koltshakin joukkoihin Moskovaan marssimisen sijasta.

Bolsevikit pääsivät niskan päälle ja valkoiset joukot ajettiin saarroksiin Krimin niemimaalle. Saman aikaan Wrangelin ja Denikin välit rikkoontuvat ja Wrangel joutuu lähtemään maanpakoon Konstantinopoliin.

Valkoisten viimeinen taisto

Wrangelin muistelmien jälkimmäinen osa kertoo Wrangelin ajasta Etelä-Venäjän joukkojen komentajana 1920, jolloin hänen johdollaan valkoiset kävivät viimeisen taistelunsa bolsevikkeja vastaan sisällissodassa.

Keväällä epäonnistunut Denikin jätti Venäjän armeijoiden komennon ja hänen seuraajakseen haluttiin Wrangel. Wrangel kuvaa epäröintiään, ottaako valkoisten ylipäällikkyyden vastaan epätoivoisen tilanteen edessä, mutta lopulta koki, että olisi hänen velvollisuutensa taistella loppuun saakka.

Tilanne oli surkea. Valkoiset olivat Krimillä, joka ei kyennyt ruokkimaan tai varustamaan valkoisia asevoimia tai pakolaisia. Wrangel kuitenkin otti päättäväisesti komennon ja palautti kurin valkoisten joukkoon.

Sotilaallisen komennon lisäksi Wrangel oli Etelä-Venäjän hallituksen poliittinen johtaja, käytännössä sotadiktaattori, kun tilanne sitä vaati. Wrangelin piti siis vastata myös taloudesta ja diplomatiasta. 

Neuvosto-Venäjän ja Puolan sota antoi Wrangelille mahdollisuuden edetä ja valkoiset valtasivat Pohjois-Taurian eli nykyistä Etelä-Ukrainaa. Vauraan maanviljelysalueen hallitseminen helpotti taloudellista tilannetta.

Ulkosuhteissa ongelma oli, että aiemmin valkoisia tukenut Britannia halusi Venäjän sisällissodan päättyvän, jotta Britannia saisi jälleen raaka-aineita bolsevikkien hallitsemilta alueilta. Britannia patisteli myös puolaisia rauhaan. Sen sijaan Ranska oli suopeampi Wrangelin asialle ja tuki voimakkaasti puolalaisia. Wrangel tavoitteli Puolan, Ranskan ja Etelä-Venäjän liittoa, joka voisi kukistaa bolsevikit. Kuitenkin Puola teki oman rauhansa bolsevikkien kanssa ja pelkkä Ranskan tuki ei riittänyt. 

Vaikka Wrangel oli vanhoillinen, Etelä-Venäjän hallituksen johdossa hän toimi tilanteen vaatimalla tavalla. Hän esti joukkojen ryöstelyn ja tuki talonpoikia hyödyttävää maareformia, joka takaisi paikallisen väestön tuen. Wrangel myös sitoutui, että jos valkoiset voittaisivat sisällissodan, kansanvaltaisesti valittu perustuslakikokous päättäisi Venäjän uudesta hallitusmuodosta. Tämä oli tärkeää Ranskan ja Yhdysvaltojen tuen saamiselle.

Lopulta Wrangelin taistelu oli toivoton. Krim ja Pohjois-Tauria eivät tarjonneet tarvittavia resursseja, kun bolsevikeilla oli saatavilla koko muun Venäjän resurssit ja miesvoima. Marraskuussa 1920 Wrangelin johdolla Etelä-Venäjän armeijan 70 000 sotilasta ja 65 000 siviiliä evakuoitiin Krimiltä meritse Konstantinopoliin. Venäjän sisällissota oli päättynyt.

Wrangelin muistelmat ovat hyvin mielenkiintoinen kuvaus Venäjän sisällissodasta valkoisesta näkökulmasta, joka on monesti unohdettu. Wrangel kuvaa millaista sodankäynti sisällissodassa oli. Suosittelen Kenraali Wrangelin muistelmia kaikille Venäjän ja sodankäynnin historiasta kiinnostuneille.