Rooman tasavallan lopun alku

Kirja-arvostelu: The Storm Before the Storm (2017), Mike Duncan

Yhdysvaltalainen Mike Duncan on tunnettu historiaan keskittyvistä kuunnelmasarjoistaan The History of Rome ja Revolutions. Duncanin teos The Storm Before the Storm käsitteleekin Rooman historiaa, tarkemmin Rooman tasavallan poliittisia kriisejä 146-78 eKr.

The Storm Before the Storm kuvaa aikakautta, jolloin Rooman poliittinen muutos kaupunkivaltiosta imperiumiksi kiihtyi. Kuten Duncan esipuheessa toteaa, Rooman tasavallan loppu ja siinä mukana olleet henkilöt, kuten Julius Caesar, Pompeius Suuri, Marcus Antonius, Kleopatra ja Augustus ovat maailmanhistorian tunnetuimpia tapahtumia ja henkilöitä. Kirjassaan Duncan päätti kertoa heitä edeltävän sukupolven tarinan miten Rooman tasavalta lähti kulkemaan loppuaan kohti, mukana mm. Gracchuksen veljekset, Marius ja Sulla.

Duncanin historiakuunnelmasarjoja voi luonnehtia populaarihistoriaksi ja myös The Storm Before the Storm periaatteessa on samaa kategoriaa. Kuitenkin Duncan vetävän ja ytimekkään kirjoitustyylin lisäksi osaa liittää narratiivinsa mukaan tietoa yhteiskunnallisista oloista, taloudellisista tekijöistä, ulkopolitiikasta ja sotatapahtumista. Täten teos tarjoaa lukijalle syvällisemmän katsauksen Rooman oloihin ja politiikkaan. Duncan osaa myös selittää Rooman tasavallan poliittisen järjestelmän käytännön toimintaa, kuten äänestysten menettelytapoja ja senaatin toimivaltaa, jotka eivät keskimääräiselle lukijalle avautuisi automaattisesti.

Rooma n. 100 eKr.

Teos alkaa 146 eKr. roomalaisten voitettua Kartagon ja alistettuaan koko Kreikan valtansa alle. Rooman tasavallasta tuli Välimeren kiistaton johtovaltio, joka hallitsi useita provinsseja ja alamaiskansoja. Valloitettujen maiden rikkaudet rikastuttivat Roomaa ja erityisesti sen eliittiä. Vauraus ei jakaantunut tasaisesti ja tavallisten maanviljelijöiden ja köyhien kaupunkilaisten ahdinko lietsoi poliittista levottomuutta. 

Vuosien 146-78 tapahtumat ja poliittinen kehitys eivät keskity kokonaisuudessaan yhden henkilön tai edes suvun ympärille, joten teoksen narratiivissa Duncan käy tapahtumia kronologisesti läpi, kuitenkin pitäen esillä että nyt käydään kohti tasavallan loppua. Poliittinen jakolinja näinä aikoina oli senaattorieliitin optimaattipuolue ja alempia kansanosia edustanut populaaripuolue, vaikka nämä eivät olleet puolueita modernissa mielessä.

Teoksessa toistuva tapahtuma on, miten vanhoja vakiintuneita tasavallan perinnäistapoja ja jopa lakeja ohitettiin, kun se oli poliittisesti mielekästä. Ensimmäinen esimerkki oli optimaatti ja kolmannen puunilaissodan voittaja Scipio Aemilianus Africanus, joka tarpeen tullen ohitti säännöt, jotka estivät hänen valintansa konsuliksi. Hän loi myös esimerkkitapauksen palkka-armeijoista nostamalla henkilökohtaisten klienttisuhteiden avulla armeijan tasavallan käyttöön hädän hetkellä. 

Tiberius ja Gaius Gracchuksen lyhyet ja väkivaltaisesti päättyneet urat kansantribuuneina maareformin aikaansaamiseksi ovat kuuluisia ja tuovat esille hyvin yhteiskunnallisen ja taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden seurauksia Rooman politiikkaan. Gracchukset eivät Roomaan politiikkaa välittömästi mullistaneet, mutta loivat tietä väkijoukkojen mobilisoimiselle poliittisessa kilpailussa. Vuonna 100 eKr. Lucius Appuleius Saturninus melkein onnistui kaatamaan Rooman aristokratian, mutta tuli itse tapetuksi.

Saturninuksen liittolaisenakin toiminut Gaius Marius teki loistavan sotilasuran nousten vaatimattomista sukuoloista Rooman elitistisen poliittisen järjestelmän huipulle tullen valituksi yhteensä seitsemän kertaa konsuliksi. Marius mm. pelasti roomalaiset Kimbriheimon invaasiolta ja uudisti Rooman armeijaa maataomistavien talonpoikien asevelvollisuusarmeijasta palkkasotilaslegioonien armeijaksi. Siirtyminen palkkasotilaiden käyttöön mahdollisti osaltaan tasavallan loppuajan roomalaiset sisällissodat.

Mariuksen riveissä palveli patriisisuvusta lähtöisin ollut Lucius Cornelius Sulla. Sulla tuli saavuttamaan suurimmat voittonsa Vähä-Aasiassa ja ajatui sisällisotaan Mariusta ja populaareja vastaan. Sulla lopulta voitti (Marius kuoli vanhuuteen ennen yhteenottoa Sullaa vastaan) ja julistutti itsensä diktaattoriksi vainoten poliittisia vastustajiaan. Sulla uudisti Rooman tasavallan lakeja senaattorisäätyä suosivammaksi rajaten rahvaanvaltaa ja luopui diktaattorin asemasta. Sullan uudistukset eivät kuitenkaan pelastaneet tasavaltaa.

Sisällissodan loppuvaiheessa Sullan riveihin liittyi nuori Pompeius Suuri ja Marcus Licinius Crassus, myöhemmin ns. ensimmäisen triumviraatin kaksi jäsentä. Kolmas tuleva triumviraatti, nuori Julius Caesar, joutui Sullan vainojen kohteeksi, mutta sai ystäviensä avulla Sullalta armahduksen.

Teoksen käsittelemä ajanjakso oli roomalaisille sotaisa, mikä varmasti osaltaa vaikutti Rooman politiikan väkivaltaiseen kehitykseen. Rooma kävi sotia ympäri Välimerta, ja vaikka Rooma lopulta selviytyi niissä voittajaksi, Rooman legioonalaiset eivät olleet voittamattomia, vaan kärsivät ajoittain ankariakin tappioita, mikä osaltaan asetti roomalaisen yhteiskunnan koetukselle. Sisiliassa puhkesi kaksi suurta orjakapinaa. Italian niemimaalla Rooman liittolaiskansat, joilla ei ollut kansalaisoikeuksia, aloittivat tyytymättöminä ns. liittolaissodan, joka edelsi Sullan ja Mariuksen sisällisotaa. Vaikka Rooma voitti tämänkin sodan, seuraus oli, että italialaiset saivat täydet kansalais- ja äänestysoikeudet siirtäen poliittista painoa hieman pois Rooman kaupungista.

Mike Duncan

Esipuheessa Duncan pohtii, paljonko Rooman tasavallan loppu muistuttaa nykypäivän Yhdysvaltojen tilannetta. Yhtäläisyyksiä voi löytää, mutta erojakin on. Yhdysvaltojen poliittinen ja kulttuurillinen kahtiajakautuminen, politiikan tulehtuminen ja suuret tuloerot muistuttavat Rooman tasavaltaa. Toisaalla antiikin Rooma oli hyvin erilainen kuin jälkiteollinen Amerikka.

Duncanin The Storm Before the Storm voi suositella niille, jotka ovat kiinnostuneita antiikin Rooman historiasta tai erilaisten poliittisten järjestelmien kohtaloista.