Kirja-arvostelu: Se

Se (It 1986), Stephen King, Suomentanut Ilkka ja Päivi Rekiaro, Tammi 2015

Pelle Penninvenyttäjä (Bill Skarsgård), eli Sen elokuversio vuodelta 2017.

Kauhukirjallisuus ei ole tämän blogin aihealuetta, mutta haluan arvostella täällä Stephen Kingin romaanin Se, koska romaani tarjoaa minusta mielenkiintoisen ikkunan menneeseen Amerikkaan. Vanhat kirjat, elokuvat ja vastaavat kertovat aina omasta ajastaan ja tarjoaa aidon kokemuksen menneeseen suoraan niiltä, jotka ovat sen itse kokeneet.

Romaani sijoittuu kuvitteelliseen Derryn kaupunkiin Mainen osavaltiossa, jossa tappajapelle Penninvenyttäjä, tunnetaan myös nimellä Se, metsästää lapsia. Häviäjien kerhoksi kutsuttu seitsemän lapsen joukko asettuu pelleä vastaan. Romaani sijoittuu kahteen aikatasoon, vuoden 1958 Derryyn ja vuoden, jolloin lapsijoukko palaa aikuisina kohtaaman Sen uudestaan. Suuri osa romaania onkin sitä, kun vuoden 1985 aikuiset muistelevat lapsuutensa 1958 kesää.

Romaani on kauhukertomus, mutta samalla se on myös kertomus toisen maailmansodan jälkeisten suurten ikäluokkien (englanniksi baby boomers), eli tuttavallisesti boomerien lapsuudesta ja myös heidän aikuistumisesta. Häviäjien kerho kun on vuoden 1947 tienoilla syntyneitä ensimmäisiä boomereita.

Romaani ei ole tietenkään Stephen Kingin omaelämänkerta, mutta King on itse vuonna 1947 Mainessa syntynyt, niin selvää, että King on saanut inspiraatiota omasta lapsuudestaan. Kuvitteellinen Derryn kaupunki on Kingin versio Mainen Bangorista, jossa King on asunnut. Kirjan päähenkilöinä on tosiaan seitsemän lapsen joukko, mutta joukon johtaja ja ajoittain sankarillinen Bill Denbrough on aikuisena menestynyt kauhukirjailija. Ei ehkä kaikkein hienovaraisin liike Kingiltä.

Peili on hyvä paikka etsiä inspiraatiota

Se on massiivinen romaani. Sivumäärä suomenkielisessä laitoksessa 1136. King todella uppoutuu lapsuudenkesään 1958. Teosta voi arvostella ylipitkäksi ja teos kärsii joistakin rakenneongelmista. Toisaalla pituus antaa mahdollisuuden edetä rauhassa. King on taitava kirjoittaja ja osaa suurimman osan aikaa pitää tekstin vetävänä. Tämä antaa mahdollisuuden käsitellä jokaisen seitsemän lapsen elämää ja käsitellä myös millaisia aikuisia heistä tuli. Myös teoksen kauhuelementti hyötyy tässä, koska Sen arvoitus ja luonne paljastuu pikkuhiljaa romaaninen edetessä.

Henkilökuvauksena romaani ei ole niin loistava. Häviäjien kerhon jäsenten keskinäinen suhde on melkein luonnottoman harmooninen lapsina ja myös aikuisina. Tämä selitetään osin yliluonnollisilla seikoilla ja osin King vain kirjoittaa sivuun mahdolliset konfliktipisteet. Esimerkiksi King kirjoittaa kolmio- ja sitten neliödraaman, jossa kukaan syystä tai toisesta ei tunne tai pääse tuntemaan mustasukkaisuutta.

Häviäjien kerhon kesä 1958 on minusta fantasia, siitä millainen olisi ollut täydellinen lapsuudenkesä Mainessa 1950-luvulla. Kerhon jäseniä yhdistää toveruus, he leikkivät yhdessä ja kohtaavat yhdessä isojen poikien kiusaajajengin. Vastapainona he taistelevat absoluuttista pahuutta, jota Pelle Penninvenyttäjän lapsimurhat edustavat. Tästä syntyy luonnollisesti teosta eteenpäin vievä jännite.

Teoksen alku, jossa viemärissä vaaniva Pelle Penninvenyttäjä tappaa Bill Denbroughin pikkuveljen Georgen repimällä tämän käden irti, on varmaan teoksen vaikuttavin kohta. King on laittanut sekaan myös sosiaalipoliittista kommentaaria syrjäytymisestä, jota esiintyy muuallakin hänen tuotannossaan.

Suosittelen teosta kaikille, jota tykkäävät Stephen Kingin tuotannosta ja jaksavat lukea romaania yli 1000 sivua.

Lopuksi todettakoon, että tuottelias King todella kierrättää samaa sisältöä kirjoissaan. John. F. Kennedyn salamurhaamiseen keskittyvässä aikamatkustusromaanissa 22.11.63 (julkaistu 2013) on sivujuoni, jossa päähenkilö sekaantuu 1958 Derryssä tapahtuvaan perhemurhaan. Kuulostaa tutulta eikö vain?