Tuulen viemää (Gone with the Wind 1936), Margaret Mitchell, Suomentanut Maijaliisa Auterinen, Otava 2008
Black Lives Matter -liikehdintään on kuulunut päasiassa angloamerikkalaisessa maailmassa orjuuttajien (ja muidenkin) patsaiden kaataminen ja rodullisesti loukkaavien asioiden sensuuri. Yksi sensuurin alle joutuneista oli Tuulen viemää -elokuva amerikkalaisessa HBO Max -suoratoistopalvelussa. Tämä herätti kiinnostukseni ja päätin lainata Margaret Mitchellin romaanin, johon 1930-luvun Hollywood-menestyselokuva perustuu. (En siis ole nähnyt elokuvaa, eikä tämä arvio käsittele elokuvaa millään tavalla.)
Tuulen viemää seuraa plantaasiomistajan tyttären Scarlett O'Haran vaiheita Yhdysvaltojen sisällissodan ja sodan jälkeisen Yhdysvaltojen armeijan miehitysjakson rekonstruktion Georgiassa. Romaanin kantava jännite on Scarlettin suhde Rhett Butleriin, joka on huonoon maineeseen joutunut arvokkaan eteläisen suvun vesa.
Tuulen viemää on vahva romaani. Scarlett ja Rhett ovat voimakkaita hahmoja, jotka valinnoillaan ja teoillaan määrittelevät oman elämänsä, mutta joutuvat tuon tuostakin vastakkain ympäröivän maailman kanssa. He joutuvat myös kohtaamaan tekojensa seurauksia, mikä tarjoaa aitoa ja katkeraa elämän makua romaaniin. Tuulen viemää ooli 1900-luvun suosituimpia romaaneja ja syystä.
Tuulen viemää on näinä poliittisen korrektiuden aikoina kyseenalainen, koska se kertoo Scarlettin tarinaa sisällissodan hävinneen ja orjia pitäneen Yhdysvaltojen etelävaltioiden yläluokan näkökulmasta. Tämä siis tarkoittaa, että suuri osa romaanin hahmoista on orjanomistajia romaanin alussa Scarlettin perhe mukaan lukien. Romaanin hahmot myös pitävät orjuutta oikeutettuna, eivätkä juurikaan kadu sitä edes sodan jälkeen. Päinvastoin he paheksuvat, että mustat mellastavat kaduilla ja politiikassa, jota heille sallittiin pohjoiden voitettua sodan ja miehitettyä etelän.
Romaani on kuitenkin pitkä (suomenkielinen laitos 894 sivua), eikä orjuus ole sen teema. Scarlettin (ja Rhettin) tarina on keskiössä ja sille ympäristön tarjoaa Georgian yläluokka, joiden jäsenten keskuudessa Scarlett elää. Sisällissodan tappio romahdutti orjatyövoimaan perustuvat plantaasit ja jenkkien miehityshallinto oli etelän väelle raskas. Ennen tätä etelä kävi neljä vuotta veristä sotaa, joka köyhdytti aluetta ja vei monia nuoria miehiä sankarihautaan.
Koen, että Tuulen viemää on tämän etelän väen selviytymistarina heidän näkökulmastaan. Scarlett ja hänen luokkansa kokevat kovia menetyksiä sodan keskellä. Sodan jälkeen toiset, kuten Scarlett, sopeutuvat ja alkavat rakentamaan uutta menestystä ja toiset, entisen yläluokan jäsenet, eivät selviä ja jäävät menneisyytensä vangeiksi.
Tarjoaako Tuulen viemää sitten kattavan kuvan sisällisodasta? Kuten todettua, näkökulma on koko ajan etelän yläluokan, eikä romaani kuvaa jenkkejä paljoakaan sympaattisessa valossa. Vapautuneita mustia orjia pidetään joko haittana tai uhkana. Romaanin näkyvimmät mustat hahmot ovat ns "sisäneekereitä", jotka olivat omistajiensa läheisiä palvelijoita heidän kodeissaan ja joille läheinen asema suhteessa yläluokkaan tarjosi heille sosiaalista arvoa orjuudesta huolimatta. Nämä suhtautuivatkin omistajiinsa uskollisesti ja jäivät sodan jälkeen omistajien palvelukseen.
Romaani ei ole siis historiallisesti tasapuolinen katsaus sisällissotaan tai orjuuteen. Mutta pitääkö sen ollakaan? Romaani kertoo Scarlettin elämästä ja hänen rakkaudestaan. Etelän väen näkökulma on yksipuolinen, mutta on arvokasta, että heidänkin puoli tarina kerrotaan. Kriittisempi keskustelu sisällissodasta ja etelästä on mahdollista, mutta jokaisen olemassaolevan kirjan tehtävä ei pitäisi olla vallitsevan totuuden julistaminen. Jos haluaa tutustua Yhdysvaltojen sisällissotaan, voin suositella Tuulen viemää lukemista, mutta suosittelen myös lukemaan muutakin näkökulman laajentamiseksi.
Tuulen viemää -romaanin tarina sodan jaloissa selviämistä yrittävissä ihmisistä on yleismaailmallinen. Minulle tuli jossain määrin mieleen väinö Linnan Täällä Pohjantäden alla -trilogia, joka myöskin kertoo sisällissodasta hävinneiden näkökulmasta. Tuulen viemässä, kuten Täällä Pohjantäden alla omaiset hädissään saavat kuulla tietoja poikensa kuolemasta kaukaisessa taitelussa. Toisaalla etelän tappio 1864-65 ja miehitys jenkkiarmeijan muistutti hieman natsi-Saksan perikatoa. Ja vuosien jälkeen kotiin palaava sotavanki murtuneena miehenä oli yleinen tapaus monessa maassa 1900-luvulla.
Erilaisten näkökulmien ja kokemusten tarjoaminen on kirjallisuuden vahvuuksia. Siten olisi surullista ja väärin, jos vasemmistoradikaalien ja mellakoijien edessä aletaan sensuroimaan kirjoja tai elokuvia.
Black Lives Matter -liikehdintään on kuulunut päasiassa angloamerikkalaisessa maailmassa orjuuttajien (ja muidenkin) patsaiden kaataminen ja rodullisesti loukkaavien asioiden sensuuri. Yksi sensuurin alle joutuneista oli Tuulen viemää -elokuva amerikkalaisessa HBO Max -suoratoistopalvelussa. Tämä herätti kiinnostukseni ja päätin lainata Margaret Mitchellin romaanin, johon 1930-luvun Hollywood-menestyselokuva perustuu. (En siis ole nähnyt elokuvaa, eikä tämä arvio käsittele elokuvaa millään tavalla.)
Tuulen viemää seuraa plantaasiomistajan tyttären Scarlett O'Haran vaiheita Yhdysvaltojen sisällissodan ja sodan jälkeisen Yhdysvaltojen armeijan miehitysjakson rekonstruktion Georgiassa. Romaanin kantava jännite on Scarlettin suhde Rhett Butleriin, joka on huonoon maineeseen joutunut arvokkaan eteläisen suvun vesa.
Tuulen viemää on vahva romaani. Scarlett ja Rhett ovat voimakkaita hahmoja, jotka valinnoillaan ja teoillaan määrittelevät oman elämänsä, mutta joutuvat tuon tuostakin vastakkain ympäröivän maailman kanssa. He joutuvat myös kohtaamaan tekojensa seurauksia, mikä tarjoaa aitoa ja katkeraa elämän makua romaaniin. Tuulen viemää ooli 1900-luvun suosituimpia romaaneja ja syystä.
Tuulen viemää on näinä poliittisen korrektiuden aikoina kyseenalainen, koska se kertoo Scarlettin tarinaa sisällissodan hävinneen ja orjia pitäneen Yhdysvaltojen etelävaltioiden yläluokan näkökulmasta. Tämä siis tarkoittaa, että suuri osa romaanin hahmoista on orjanomistajia romaanin alussa Scarlettin perhe mukaan lukien. Romaanin hahmot myös pitävät orjuutta oikeutettuna, eivätkä juurikaan kadu sitä edes sodan jälkeen. Päinvastoin he paheksuvat, että mustat mellastavat kaduilla ja politiikassa, jota heille sallittiin pohjoiden voitettua sodan ja miehitettyä etelän.
Romaani on kuitenkin pitkä (suomenkielinen laitos 894 sivua), eikä orjuus ole sen teema. Scarlettin (ja Rhettin) tarina on keskiössä ja sille ympäristön tarjoaa Georgian yläluokka, joiden jäsenten keskuudessa Scarlett elää. Sisällissodan tappio romahdutti orjatyövoimaan perustuvat plantaasit ja jenkkien miehityshallinto oli etelän väelle raskas. Ennen tätä etelä kävi neljä vuotta veristä sotaa, joka köyhdytti aluetta ja vei monia nuoria miehiä sankarihautaan.
Koen, että Tuulen viemää on tämän etelän väen selviytymistarina heidän näkökulmastaan. Scarlett ja hänen luokkansa kokevat kovia menetyksiä sodan keskellä. Sodan jälkeen toiset, kuten Scarlett, sopeutuvat ja alkavat rakentamaan uutta menestystä ja toiset, entisen yläluokan jäsenet, eivät selviä ja jäävät menneisyytensä vangeiksi.
Tarjoaako Tuulen viemää sitten kattavan kuvan sisällisodasta? Kuten todettua, näkökulma on koko ajan etelän yläluokan, eikä romaani kuvaa jenkkejä paljoakaan sympaattisessa valossa. Vapautuneita mustia orjia pidetään joko haittana tai uhkana. Romaanin näkyvimmät mustat hahmot ovat ns "sisäneekereitä", jotka olivat omistajiensa läheisiä palvelijoita heidän kodeissaan ja joille läheinen asema suhteessa yläluokkaan tarjosi heille sosiaalista arvoa orjuudesta huolimatta. Nämä suhtautuivatkin omistajiinsa uskollisesti ja jäivät sodan jälkeen omistajien palvelukseen.
Romaani ei ole siis historiallisesti tasapuolinen katsaus sisällissotaan tai orjuuteen. Mutta pitääkö sen ollakaan? Romaani kertoo Scarlettin elämästä ja hänen rakkaudestaan. Etelän väen näkökulma on yksipuolinen, mutta on arvokasta, että heidänkin puoli tarina kerrotaan. Kriittisempi keskustelu sisällissodasta ja etelästä on mahdollista, mutta jokaisen olemassaolevan kirjan tehtävä ei pitäisi olla vallitsevan totuuden julistaminen. Jos haluaa tutustua Yhdysvaltojen sisällissotaan, voin suositella Tuulen viemää lukemista, mutta suosittelen myös lukemaan muutakin näkökulman laajentamiseksi.
Tuulen viemää -romaanin tarina sodan jaloissa selviämistä yrittävissä ihmisistä on yleismaailmallinen. Minulle tuli jossain määrin mieleen väinö Linnan Täällä Pohjantäden alla -trilogia, joka myöskin kertoo sisällissodasta hävinneiden näkökulmasta. Tuulen viemässä, kuten Täällä Pohjantäden alla omaiset hädissään saavat kuulla tietoja poikensa kuolemasta kaukaisessa taitelussa. Toisaalla etelän tappio 1864-65 ja miehitys jenkkiarmeijan muistutti hieman natsi-Saksan perikatoa. Ja vuosien jälkeen kotiin palaava sotavanki murtuneena miehenä oli yleinen tapaus monessa maassa 1900-luvulla.
Erilaisten näkökulmien ja kokemusten tarjoaminen on kirjallisuuden vahvuuksia. Siten olisi surullista ja väärin, jos vasemmistoradikaalien ja mellakoijien edessä aletaan sensuroimaan kirjoja tai elokuvia.
Kommentit
Lähetä kommentti